perjantai 27. toukokuuta 2011

I need somebody

Mä haluan muuttua. Janoan muutosta, mutta en tiiä mistä alottaisin.
Oon jo niin kyllästynyt siihen, että kukaan miespuolinen ei katso mua ees kahta kertaa. Ellei mukaan lasketa joitain oksettavia + 30 vee ällötyksiä. Ja ne ei oo ihan sitä ikäluokkaa mitä mää haen.

Mutta niin.
Haluisin olla kaunis. (kuulostaa pahalta, mutta en pidä itseäni kovinkaan hurmaavana)
Haluisin pitkät hiukset, hienoja vaatteita ja saada niin paljon lisää itseluottamusta, etten pelkäis sitä että musta ei pidetä, tai että teen itteni narunalaiseksi.

Mut ei se riitä, että muuttuisin pelkästään ulkoa. Haluun muuttua myös sisältä. Haluun olla se tyttö, jolla on huumoria, mutta myös sellanen että tiedän asioita ja mistä puhun. Olla fiksu ja mielenkiintonen. Enkä aina vaan se, joka kuuntelee miten muut on niin fiksuja, ja joka nauraa kun joku kertoo hyvän vitsin.
Toki osaan itsekin puhua, mutta haluisin tietää enemmän myös sellaisista asioista jotka ei välttämättä mua kiinnostaisikaan. JA useimmiten puhun vain itsestäni, mikä saa mut kuulostamaan kamalan itserakkaalta, mutta en ikinä keksi mitään kysyttävää.

Joo, kyllä mä oon kiinnostunut monestakin ihmisestä, mutta se on vaan sellasta typerää, kaukaista tuijottelua mikä ei johda mihinkään kun ei täällä vaan voi. Suomessa tapa on useimmiten se, että mennään baariin - vedetään kännit - nuoleskellaan oksettavasti ja aamulla herätään morkkiksesta, kun se jätkä ei ollutkaan se kenet olis halunnut vaan naapurin ällö Esa.
Ja mä en haluu sitä. Vihaan irtosuhteita. Ja pussailua tuntemattomien kanssa. Haluun jotain söpöä ja kaunista - sellasen rakkausleffasuhteen! Tykkään tutusta ja turvallisesta, ja kaikesta siitä mitä en voi saada kun ei oo tarpeeks itseluottamusta ja sellasta flirttiä.

Mulle kyllä kelpais pieni flirttikoulu. Mun suusta kuuluu aina sellasta perus 'Onks tääl kuuma vai johtuuks se vaan susta?'' - paskaa. Noloa siis. TODELLA noloa. Ahh!!! Haluaisin olla sellainen vähän 'kiertävän flirtti' enkä pamautella tollasta täyttä shaissee päin kenenkään naamaa.

Mutta kuten sanoin, mä en todellakaan tiedä mistä aloittaisin. Ajattelin, että jos keräisin sellasen ''haastelistan'' kesäksi. Mutta olis kai parempi jos tuntemattomat ihmiset kirjoittais ne haasteet, niin en pääsisi livistämään ja kirjoittamaan vain helppoja juttuja. Ja aina kun tekisin yhden haasteen, kirjoittaisin vaikka blogiin siitä, kuinka se on sujunut ja niin edelleen.


Oon Mila. Vasta 17 vuotias, mutta joskus olo tuntuu tosi vanhalta. Ja joskus musta tuntuu että oon kokenut jo liikaa. Asuin 10 vuotta sijaiskodissa, Multian korven keskellä. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli tosi rankkaa! Mutta ei siitä enempää, nyt asun turvallisesti Pirkanmaalla samalla paikkakunnalla kun mun vanhemmat ja sisarukset, mikä on tosi hyvä.
Sit niihin miesasioihin. Oon seurustellut ''kunnolla'' kerran. Olin pojan kanssa samalla luokalla, ja me seurusteltiin päälle vuos. Jos sitä nyt pystyi seurusteluks sanoo.. Sinä aikana ei juurikaan kasvokkain juteltu muutakun kaikkee tavallista. Ei mitään hellimistä, ei mitään. Tai kyllä me ehkä kerran halailtiin ? Ei sillä etteikö olis mulla ollut halukkuutta läheisyyteen, mutta hän tais olla ihan liian ujo.

Tykkään erilaisista ihmisistä. Sellaisista jotka jollain omituisella tavalla kiinnittää huomion. Mielenkiintoisista.

Tällä hetkellä opiskelen verhoilu- ja sisustusalaa. Se sisustusosio siinä ei kiinnosta mua millään lailla, mutta toi verhoilu on kyllä ihan ok hommaa. Mutta oon aina halunnut olla vaatetusompelija ja suunnittelija. Muoti ja vaatteet ja kaikki muu siihen liittyvä on kiinnostanut mua ala-asteelta lähtien. Rakastan pukeutumista, vaikka en omistakkaan järin muodikkaita vaatteita - harmi.

Mulla ei oo mitenkään ihan hirveästi ystäviä. Sellasia joille kerrotaan ihan kaikki. Mutta kavereita mulla on, luulisin. Harmi vaan että suurin osa heistä asuu ihan eri paikkakunnalla, ja ollaan kaikki vähän kasvettu erilleen. Eikä samat ihmiset tunnu enää yhtään niin ihanilta kun ennen. Maailma muuttuu, ihmiset sen mukana. Eikä se oikeestaan edes sureta, sillä haluun nähä ja tutustua uusiin ihmisiin.

Asun siis Pirkanmaalla. Mänttässä. Mulla on oma kämppä, ja mun elämä on aika vapaata.. Oon tosi huono raha-asioissa ja tuhlailen helposti, mutta heräteostokset on vaan niitä parhaita.

En oo oikeestaan koskaan harrastanut mitään. Tai no, tykkään piirtää, ja piirränkin paljon jos on inspiraatiota. Useimmiten se vaan on aika hukassa. Oon myös haaveillut tatuoijan urasta, mutta sen haaveen toteuttaminen ois liian vaikeeta. Ihan liian vaikeeta!

Oon usein tosi kärsimätön. Ja mustasukkainenkin joskus, vaikka siitä oonkin yrittänyt päästä eroon.
Nauran tosi paljon, ja sen kuulee! Tykkään myös pölöttää paljon ja turhaa, mutta tuntemattomille ihmisille en oikein osaa sanoa mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti